Historia
Alviliina kertoo ryppyisellä äänellään:
”Kuumetauti koetteli maailmaa Ruton vuonna 1039. Osa parani taudista melkein heti, osalle kävi huonosti, ja osalla ei tauti ottanut laantuakseen, vaan he tartuttivat yhä enemmän ihmisiä, heitäkin jotka olivat sen jo kerran sairastaneet. Silloin etelän kuningas päätti, että he jotka eivät parantuneet, lähetetään kauas pohjoisen kylmille seuduille. Nämä naiset ja miehet asettuivat asumaan sinne missä nyt on Fasa, ja näin perustivat kylän josta myöhemmin kasvoi kaupunki.”
Myytti parantumisesta
Jokainen pohjoiseen lähetetty oli sairas, eikä meinannut parantua. Jotkut olivat sairastaneet jo vuosia. Kuumetauti aiheutti päänsärkyä, kuumekohtauksia, väsymystä, punotusta ja huonoa oloa.
Kaikkien pelastajaksi löytyi onneksi Parantula – niminen nainen, ensimmäinen parantaja. Parantula oli aluksi itsekin tautinen, ja oli siksi mennyt viilentämään kuumeista oloaan pieneen lähteeseen. Hän oli vahingossa astunut terävään kiveen ja saanut haavan jalkaansa. Hänen jalastaan vuosi verta lähteeseen ja hän tunsi kipua. Yhtäkkiä Parantula näki lähteen reunalla sinertävän olennon, ja katsoessaan jalkaansa hän huomasi, miten verenvuoto lakkasi.
Seuraavana yönä Parantula näki näyn. Unessa sama sinertävä olento seisoi lähteen reunalla. Tuo olento kertoi Parantulalle, että hän, ja kaikki muutkin sairaat voisivat parantua, jos he vuodattaisivat itsestään pois pahan veren ja korvaisivat sen Lähteen vedellä. Aamulla Parantula heräsi sylissään lehmänsarvia.
Parantula lähti heti takaisin lähteelle, ja kuppasi itseltään pois pahaa verta lehmänsarvilla, jonka jälkeen hän meni kylpemään Lähteeseen, ja näin tuli terveeksi. Tämän jälkeen Parantula meni kertomaan kaikille kyläläisille miten oli tervehtynyt. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että tämän sinertävän olennon täytyi olla jokin jumalolento, ja Lähteen veden täytyi olla jumalten verta.
Parantulasta tuli ensimmäinen parantaja, ja hän kuppasi pois sairaan veren jokaisesta kyläläisestä, sekä monista muista jotka tulivat etelästä karkotettuina. Kuppauksen jälkeen jokainen kylpi Lähteen vedessä, ja näin korvasi verensä jumalten verellä.
Parantula oli parantaja myös siksi, että hän paransi yrteillään ja muilla keinoin myös monia muita sairauksia myöhemmin elämässään. Hän myös otti oppilaita joille opetti parantamisen, näkyjen näkemisen, ennustamisen sekä kuppauksen taidon, ja näin perusti ensimmäisen sairastuvan eli Parantolan. Lähteen sijaintia hän ei kuitenkaan koskaan kertonut seuraajilleen, ja se tieto häipyikin hänen, sekä muiden silloin muinoin kylpeneiden mukana hautaan.
Näin kaikki pohjoiseen karkotetut paranivat, ja heillä oli jokaisella jumalten verta verenään. Kovinkaan moni heistä ei koskaan palannut etelään, sillä he olivat katkeria karkotuksestaan.
Kolmekymmentä vuotta Fasan perustamisen jälkeen oli Pohjolan kansa väki lisääntynyt keskenään, mutta jotkut olivat myös harhautuneet avioitumaan sellaisten kanssa, jotka eivät olleet koskaan vaihtaneet vertaan Lähteellä. Ja kun Parantulakin kuoli, ei puhdasverisiä voinut tulla lisää kuin vain kahden puhdasverisen avioliiton kautta. Tällöin päätettiin kaikki pohjolan kansalaiset jakaa klaaneihin sen mukaan, miten puhdasta kenenkin veri oli.
Siihen aikaan Fasaa hallitsi Fasara, puhdasverinen mies. Hänellä oli kaksi poikaa, kaksoset Ulf ja Nils, jotka hänen kuollessaan perisivät Fasan päällikön paikan. Fasaran kuoltua veljet eivät kuitenkaan voineet hallita sovussa, ja siksi Nils lähti, ja perusti oman kaupungin, Blodpärlan.
Myytti Lähteestä
”Kerrotaan, että tuo Lähde on edelleen olemassa. Kerrotaan myös, että Lähteellä on vartija. Mies jonka nimeä ei tiedetä, mutta mies joka osaa kupata ja vaihtaa veresi Lähteen vedeksi. Hän ei kuppaa kuitenkaan ihan ketä tahansa, sillä sinun tulee vastata oikein arvoitukseen, jotta hän tietää sinut tarpeeksi viisaaksi ja uskoo sinun ansaitsevan saada puhtaan veren. Siten voi päästä Arvingen klaaniin, jos ei ole syntynyt siihen.”
– Alviliina ja hänen ryppyinen äänensä
”Kuumetauti koetteli maailmaa Ruton vuonna 1039. Osa parani taudista melkein heti, osalle kävi huonosti, ja osalla ei tauti ottanut laantuakseen, vaan he tartuttivat yhä enemmän ihmisiä, heitäkin jotka olivat sen jo kerran sairastaneet. Silloin etelän kuningas päätti, että he jotka eivät parantuneet, lähetetään kauas pohjoisen kylmille seuduille. Nämä naiset ja miehet asettuivat asumaan sinne missä nyt on Fasa, ja näin perustivat kylän josta myöhemmin kasvoi kaupunki.”
Myytti parantumisesta
Jokainen pohjoiseen lähetetty oli sairas, eikä meinannut parantua. Jotkut olivat sairastaneet jo vuosia. Kuumetauti aiheutti päänsärkyä, kuumekohtauksia, väsymystä, punotusta ja huonoa oloa.
Kaikkien pelastajaksi löytyi onneksi Parantula – niminen nainen, ensimmäinen parantaja. Parantula oli aluksi itsekin tautinen, ja oli siksi mennyt viilentämään kuumeista oloaan pieneen lähteeseen. Hän oli vahingossa astunut terävään kiveen ja saanut haavan jalkaansa. Hänen jalastaan vuosi verta lähteeseen ja hän tunsi kipua. Yhtäkkiä Parantula näki lähteen reunalla sinertävän olennon, ja katsoessaan jalkaansa hän huomasi, miten verenvuoto lakkasi.
Seuraavana yönä Parantula näki näyn. Unessa sama sinertävä olento seisoi lähteen reunalla. Tuo olento kertoi Parantulalle, että hän, ja kaikki muutkin sairaat voisivat parantua, jos he vuodattaisivat itsestään pois pahan veren ja korvaisivat sen Lähteen vedellä. Aamulla Parantula heräsi sylissään lehmänsarvia.
Parantula lähti heti takaisin lähteelle, ja kuppasi itseltään pois pahaa verta lehmänsarvilla, jonka jälkeen hän meni kylpemään Lähteeseen, ja näin tuli terveeksi. Tämän jälkeen Parantula meni kertomaan kaikille kyläläisille miten oli tervehtynyt. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että tämän sinertävän olennon täytyi olla jokin jumalolento, ja Lähteen veden täytyi olla jumalten verta.
Parantulasta tuli ensimmäinen parantaja, ja hän kuppasi pois sairaan veren jokaisesta kyläläisestä, sekä monista muista jotka tulivat etelästä karkotettuina. Kuppauksen jälkeen jokainen kylpi Lähteen vedessä, ja näin korvasi verensä jumalten verellä.
Parantula oli parantaja myös siksi, että hän paransi yrteillään ja muilla keinoin myös monia muita sairauksia myöhemmin elämässään. Hän myös otti oppilaita joille opetti parantamisen, näkyjen näkemisen, ennustamisen sekä kuppauksen taidon, ja näin perusti ensimmäisen sairastuvan eli Parantolan. Lähteen sijaintia hän ei kuitenkaan koskaan kertonut seuraajilleen, ja se tieto häipyikin hänen, sekä muiden silloin muinoin kylpeneiden mukana hautaan.
Näin kaikki pohjoiseen karkotetut paranivat, ja heillä oli jokaisella jumalten verta verenään. Kovinkaan moni heistä ei koskaan palannut etelään, sillä he olivat katkeria karkotuksestaan.
Kolmekymmentä vuotta Fasan perustamisen jälkeen oli Pohjolan kansa väki lisääntynyt keskenään, mutta jotkut olivat myös harhautuneet avioitumaan sellaisten kanssa, jotka eivät olleet koskaan vaihtaneet vertaan Lähteellä. Ja kun Parantulakin kuoli, ei puhdasverisiä voinut tulla lisää kuin vain kahden puhdasverisen avioliiton kautta. Tällöin päätettiin kaikki pohjolan kansalaiset jakaa klaaneihin sen mukaan, miten puhdasta kenenkin veri oli.
Siihen aikaan Fasaa hallitsi Fasara, puhdasverinen mies. Hänellä oli kaksi poikaa, kaksoset Ulf ja Nils, jotka hänen kuollessaan perisivät Fasan päällikön paikan. Fasaran kuoltua veljet eivät kuitenkaan voineet hallita sovussa, ja siksi Nils lähti, ja perusti oman kaupungin, Blodpärlan.
Myytti Lähteestä
”Kerrotaan, että tuo Lähde on edelleen olemassa. Kerrotaan myös, että Lähteellä on vartija. Mies jonka nimeä ei tiedetä, mutta mies joka osaa kupata ja vaihtaa veresi Lähteen vedeksi. Hän ei kuppaa kuitenkaan ihan ketä tahansa, sillä sinun tulee vastata oikein arvoitukseen, jotta hän tietää sinut tarpeeksi viisaaksi ja uskoo sinun ansaitsevan saada puhtaan veren. Siten voi päästä Arvingen klaaniin, jos ei ole syntynyt siihen.”
– Alviliina ja hänen ryppyinen äänensä
Uskonto
Pohjolaan karkotetut uskoivat aikoinaan samalla tavoin useisiin jumaliin, kuten nyt etelässä edelleen uskotaan. He kuitenkin kokivat, ettei kukaan muu jumala auttanut heitä, kuin Veden jumala, ja tämän takia he kaikki kääntyivät kunnioittamaan vain häntä. Myöhempinä aikoina käsitettiin, ettei kukaan muu jumala varmastikaan välitä näin pohjoisessa ja eristyksissä asuvista ihmisistä, kun ei ollut kirkkojakaan, ja siksi Veden jumala on ainoa ja oikea ketä kunnioittaa.
Veden jumalasta tuli ikään kuin korvaava jumala kaikkien muiden jumalten edelle. Muita jumalia ei edes sovi tästä syytä palvoa. Jos joku löydetään palvomasta jotakuta toista jumalaa, seuraa siitä karkotus. Menkööt sinne missä niistä muista jumalista tykätään. Veden jumala on kuin äitijumala, ja siksi nimi ”Veden jumala”, on aikojen saatossa muotoutunut muotoon ”Vede”.
Vesi vanhin voitehista…
Pohjoisessa myös uskotaan, että on olemassa vain yksi alkuaine, josta koko maailma koostuu – vesi. Kasvavat ja kukkivathan kasvitkin aina paremmin sateen jälkeen, ja syksyisin metsään kasvaa sieniä, joten kaikki varmasti koostuu vedestä, joka sataessaan maahan muuttuu sieniksi, kukiksi ja kasveiksi.
Kuoleman jälkeen hyvin Vedeä palvellut ja kunnioittanut kansalainen pääsee Veden sinisiin saleihin tanssimaan, juomaan ja nauramaan ikuisiksi ajoiksi. Sieltä kuolleet katselevat pitopöydästä maailmassa vielä vaeltavien matkaa.
Huonot ihmiset, kuten alimman klaanin edustajat sekä murhaajat ja muut rikolliset, eivät ansaitse veteen hautaamista, vaan heidät joko haudataan tavallisesti tai polttamalla, tai pahimmassa tapauksessa jätetään vain metsään villieläinten raadeltaviksi.
Myös ns. kätkytkuolemalla kuolleet vauvat haudataan maahan, sillä kätkytkuolema tarkoittaa, että paholainen on vienyt lapsen sielun.
Veden hyvyyden vastakohtana on pahuus, jonka ylimpänä päällepäsmärinä on itse paholainen.
Hautaus
Veden jumalaa kunnioittaen on oikein haudata vainaja lähettämällä hänet palvalla lautalla merelle tai järvelle, josta Veden jumala voi poimia hänet luokseen. Kovimmat jätkät lähetetään omalla laivallaan. Jos lähellä ei ole yhtään suurta vettä, tulee vainaja haudata arkussa maahan. Kylän tai kaupungin koosta riippuen lähetetään lähimmälle suurelle vesialueelle ruumissaatto tasaisin väliajoin, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Yleensä se tehdään keväisin, jolloin arkuissa haudatut kaivetaan maasta, kohmeisina lastataan kärryihin ja lähetetään ruumissaatossa kohti viimeistä matkaa merellä ja kohti Veden jumalaa.
Ruumissaatot ovat keväällä tai kesällä karu näky. Myös haju on yleensä tyrmäävä, varsinkin jos vainajat ovat puoli vuotta vanhoja ja ulkona on lämmin keli. Mutta se on tehtävä, etteivät kuolleet jäisi kummittelemaan. Kummittelua koetetaan välttää viettämällä kuolleiden juhlaa joka vuosi syksyllä joskus kymmenennen ja yhdennentoista kuunkierron välissä. Juhlassa kunnioitetaan esi-isä ja muita henkimaailmassa liikkuvia.
Hautajaissaattoa vasten on aivan oma ammattiryhmänsä. He ovat alinta klaanikastia, mutta silti korkealle arvostettuja.
Pyhimykset
He ovat parantajia, jotka ovat tehneet niin paljon hyvää elämässään, että heidän katsotaan tuovan tekojensa kautta itse Veden jumalan hyvyyttä maailmaan. Pyhimykseksi tunnustaminen on korkein kunnianosoitus jonka parantaja voi saada, ja heitä myös kunnioitetaan syvästi. Parantaja voi päästä pyhimykseksi, jos viisi kuudesta (5/6) kaupungin päälliköstä äänestää tämän puolesta. Pyhimysnimitys -kokouksia pidetään 5-10 vuoden välein.
Viimeksi pyhimyskokous pidettiin yhdeksännen ajan vuonna 32 (IX.32).
Veden jumalasta tuli ikään kuin korvaava jumala kaikkien muiden jumalten edelle. Muita jumalia ei edes sovi tästä syytä palvoa. Jos joku löydetään palvomasta jotakuta toista jumalaa, seuraa siitä karkotus. Menkööt sinne missä niistä muista jumalista tykätään. Veden jumala on kuin äitijumala, ja siksi nimi ”Veden jumala”, on aikojen saatossa muotoutunut muotoon ”Vede”.
Vesi vanhin voitehista…
Pohjoisessa myös uskotaan, että on olemassa vain yksi alkuaine, josta koko maailma koostuu – vesi. Kasvavat ja kukkivathan kasvitkin aina paremmin sateen jälkeen, ja syksyisin metsään kasvaa sieniä, joten kaikki varmasti koostuu vedestä, joka sataessaan maahan muuttuu sieniksi, kukiksi ja kasveiksi.
Kuoleman jälkeen hyvin Vedeä palvellut ja kunnioittanut kansalainen pääsee Veden sinisiin saleihin tanssimaan, juomaan ja nauramaan ikuisiksi ajoiksi. Sieltä kuolleet katselevat pitopöydästä maailmassa vielä vaeltavien matkaa.
Huonot ihmiset, kuten alimman klaanin edustajat sekä murhaajat ja muut rikolliset, eivät ansaitse veteen hautaamista, vaan heidät joko haudataan tavallisesti tai polttamalla, tai pahimmassa tapauksessa jätetään vain metsään villieläinten raadeltaviksi.
Myös ns. kätkytkuolemalla kuolleet vauvat haudataan maahan, sillä kätkytkuolema tarkoittaa, että paholainen on vienyt lapsen sielun.
Veden hyvyyden vastakohtana on pahuus, jonka ylimpänä päällepäsmärinä on itse paholainen.
Hautaus
Veden jumalaa kunnioittaen on oikein haudata vainaja lähettämällä hänet palvalla lautalla merelle tai järvelle, josta Veden jumala voi poimia hänet luokseen. Kovimmat jätkät lähetetään omalla laivallaan. Jos lähellä ei ole yhtään suurta vettä, tulee vainaja haudata arkussa maahan. Kylän tai kaupungin koosta riippuen lähetetään lähimmälle suurelle vesialueelle ruumissaatto tasaisin väliajoin, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Yleensä se tehdään keväisin, jolloin arkuissa haudatut kaivetaan maasta, kohmeisina lastataan kärryihin ja lähetetään ruumissaatossa kohti viimeistä matkaa merellä ja kohti Veden jumalaa.
Ruumissaatot ovat keväällä tai kesällä karu näky. Myös haju on yleensä tyrmäävä, varsinkin jos vainajat ovat puoli vuotta vanhoja ja ulkona on lämmin keli. Mutta se on tehtävä, etteivät kuolleet jäisi kummittelemaan. Kummittelua koetetaan välttää viettämällä kuolleiden juhlaa joka vuosi syksyllä joskus kymmenennen ja yhdennentoista kuunkierron välissä. Juhlassa kunnioitetaan esi-isä ja muita henkimaailmassa liikkuvia.
Hautajaissaattoa vasten on aivan oma ammattiryhmänsä. He ovat alinta klaanikastia, mutta silti korkealle arvostettuja.
Pyhimykset
He ovat parantajia, jotka ovat tehneet niin paljon hyvää elämässään, että heidän katsotaan tuovan tekojensa kautta itse Veden jumalan hyvyyttä maailmaan. Pyhimykseksi tunnustaminen on korkein kunnianosoitus jonka parantaja voi saada, ja heitä myös kunnioitetaan syvästi. Parantaja voi päästä pyhimykseksi, jos viisi kuudesta (5/6) kaupungin päälliköstä äänestää tämän puolesta. Pyhimysnimitys -kokouksia pidetään 5-10 vuoden välein.
Viimeksi pyhimyskokous pidettiin yhdeksännen ajan vuonna 32 (IX.32).
Magia
Magia ja maagisuus eivät kuulu Pohjoisen kansan elämään. ”Sivistyneissä” maissa etelässä päin on velhoja ja noitia, maageja, mutta täällä ei, sillä tiedetään, että nuo maagit ovat paholaisen riivaamia.
”Paholaisesta ovat sellaiset!!” huutaaAlviliina ja heiluttaa nyrkkiään vihaisena ja kenties myös pelästyneenä.
Paholainen asettuu heikkoihin mieliin, ja elääkseen syö ihmisen sielua. Maagiset kyvyt ovat osoitus siitä, että paholainen tekee taikojaan ja käyttää voimiaan ihmisen sisältä.
Jos huomataan paholaisen ottaneen vallan jostakusta, niin hänet tulee välittömästi toimittaa parantajan luo. Parantaja pystyy ehkä parantamaan hänet, mutta jos paholainen on ottanut liian suuren vallan, ei parantajakaan voi mitään. Tällöin tuon onnettoman sielun matka ajassa tulee katkaista, sillä hänet on jo menetetty ja hän saattaa olla vahingoksi muille. Häntä ei kuitenkaan haudata kuten muut, sillä hänen matkansa ei voi siirtyä ajasta ikuisuuteen, vaan sen tulee jatkua ikuisuudesta tyhjyyteen. Ruumis siis poltetaan ja ripotellaan maalle.
Parantajat parantavat luonnonyrteillä ja niistä tekemillään juomilla, eikä niissä ole mitään maagista. Näkyjä ja enteitä he näkevät kun Veden jumala heille sen suo. Joten siinäkään ei ole mitään paholaismaista.
”Paholaisesta ovat sellaiset!!” huutaaAlviliina ja heiluttaa nyrkkiään vihaisena ja kenties myös pelästyneenä.
Paholainen asettuu heikkoihin mieliin, ja elääkseen syö ihmisen sielua. Maagiset kyvyt ovat osoitus siitä, että paholainen tekee taikojaan ja käyttää voimiaan ihmisen sisältä.
Jos huomataan paholaisen ottaneen vallan jostakusta, niin hänet tulee välittömästi toimittaa parantajan luo. Parantaja pystyy ehkä parantamaan hänet, mutta jos paholainen on ottanut liian suuren vallan, ei parantajakaan voi mitään. Tällöin tuon onnettoman sielun matka ajassa tulee katkaista, sillä hänet on jo menetetty ja hän saattaa olla vahingoksi muille. Häntä ei kuitenkaan haudata kuten muut, sillä hänen matkansa ei voi siirtyä ajasta ikuisuuteen, vaan sen tulee jatkua ikuisuudesta tyhjyyteen. Ruumis siis poltetaan ja ripotellaan maalle.
Parantajat parantavat luonnonyrteillä ja niistä tekemillään juomilla, eikä niissä ole mitään maagista. Näkyjä ja enteitä he näkevät kun Veden jumala heille sen suo. Joten siinäkään ei ole mitään paholaismaista.